Mitä punaviiniä kannattaa käyttää ruoanlaitossa?

Ruoanlaittoon käytettävissä punaviineissä on hyvä välttää suurta tanniinisuutta ja karvautta.

20.10.2018 - Kategoriat: Ajankohtaista
Punaviinia Ruuanlaittoon

Kesä on taittunut syksyyn, ilmaan tulee kipakka pistävyys, jonka tuntee iholla ja höyryävässä hengityksessä, illat pimenevät ja vihreä muuttuu punaiseksi. Syksy on riistan, pataruokien ja täyteläisten punaviinien aika! Metsästyskausi on käynnissä ja kun lihat saadaan pöytään ja padat uuniin, niin ei muuta kuin mars A- kauppaan hakemaan sopivaa lientä.

Ruoanlaitossa kannattaa suosia edullisia, hedelmäisiä ja pyöreitä punaviinejä, jotka ovat kunnossa. Ruokaan ei laiteta mitään, mitä ei muuten söisi tai joisi, joten miksi käyttää esimerkiksi pahaksi mennyttä punaviiniä tai sellaista, joka on niin halpaa ja kehnoa, ettei sitä voi juoda? Osa ruoanlaittajista ja viininystävistä vie ajatuksen niinkin pitkälle, että ruoanvalmistuksessa käytetään samaa viiniä kuin mitä on tarjolla ruokajuomana. Kannatta kuitenkin huomioida, että pullollisesta hulahtaa helposti puolet jo pelkästään pataruoan liemeen.

Ruoanlaittoon käytettävissä punaviineissä on hyvä välttää suurta tanniinisuutta ja karvautta, sillä ne tekevät ruoasta helposti kitkerän makuista. Jos haluaa tumman ja täyteläisen ruoan niin kevyet ja hapokkaat viinit kuten Pinot Noir ja Carmenere kannattaa jättää pois laskuista. Kun taas esimerkiksi Malbec, Merlot, Shiraz ja Monastrell ovat rypäleitä, joista tulee helposti etenkin edullisessa hintaluokassa ja lämpimässä ilmanalassa hilloisia, pyöreitä ja pehmoisia tapauksia, joita kannattaa tässä tarkoituksessa suosia.

Viini suositellaan lisäämään keittelyn alkuvaiheessa jopa ennen muiden mahdollisten liemien lisäystä (vettä, tomaattia, lihalientä?). Lihojen ja juuresten on hyvä antaa porista kattilassa keskenään hetken aikaa vain viinin kanssa niin, että viini keittyy hiukan kasaan ennen muun liemen lisäämistä. Jos pataruokaa aikoo hauduttaa uunissa, suositellaan viinin lisäämistä samaan aikaan muiden mahdollisten pidentäjien kanssa, ja ruoan muhittamista uunissa tarpeeksi pitkään.

Tummanpuhuvaan pataruokaan, kastikkeen keittämiseen ja loput pullosta kokin lasiin, tässä muutama ehdotus syksyn ruoanlaittoviineiksi:

Hyvänä nyrkkisääntönä suosittelemme seuraamaan Alkon vadelman väristä Mehevä & Hilloinen -nimikettä, ja etsiä täyteläisiä viinejä tästä kategoriasta.

Nautitaan syksyn pimenevistä illoista!

Aihealueet: