Vuoden ensimmäinen päivä alkaa herkullisesti brunssilla!

31.12.2018 - Kategoriat: Reseptit

Vuoden ensimmäinen päivä ansaitsee astetta herkullisemman aloituksen.

Mikä olisikaan ihanampi tapa aloittaa uusi vuosi, uusine tavoitteineen, haasteineen, lupauksineen ja unelmineen, kuin herkullinen brunssi parhaiden ystävien kera.

Pannukakkubuffet yhdistettynä Mimosa-baariin on ystäväpiirissä ollut brunssien hitti vuodenajasta riippumatta.

Amerikkalaistyyliset, kuohkeat ja pehmoiset pannukakut valmistuvat parhaiten blinipannuissa tai vaihtoehtoisesti lettu- tai paistinpannussa.

Täytteet voi valita maun mukaan. Testatusti toimivia ovat ainakin lohimousse, avokado, jogurtti sekä tuoreet hedelmät. Tällä kertaa yhdistimme ihanasti suolaista ja makeaa kasaamalla pannukakkujen päälle pensasmustikoita, persimoneja, rapeaa pekonia sekä aitoa amerikkalaista vaahterasiirappia.

Amerikkalaistyyliset, kuohkeat ja pehmoiset pannukakut valmistuvat parhaiten blinipannulla tai vaihtoehtoisesti lettu- tai paistinpannulla.

Juomaksi valitaan tietysti brunssien klassikko, mimosa. Juoman historian uskotaan ulottuvan vuoteen 1925 ja legendaariseen Pariisin Ritz-baariin. Nimensä cocktail on saanut hopea-akaasian englanninkielisestä nimestä, Mimosa. jonka keltainen väri muistuttaa juoman sävyä.

American pancakes (noin 10-15 suurta pannukakkua, 4 nälkäiselle)

Suuri määrä leivinjauhetta kohottaa pannukakut ihanan kuohkeiksi ja pehmeiksi. Taikinaa kannattaa laittaa ensimmäisiin paistoeriin varovasti, sillä kypsyessään taikina kohoaa.

Näitä tarvitset:

3 munaa

0,5 dl sokeria

4,5-5 dl vehnäjauhoja

3 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria / 1 tl vaniljaa myllystä

1 tl suolaa

2 tl kardemummaa

1,5-2 dl maitoa

150 g luonnonjogurttia

voita / öljyä paistamiseen

Näin se tehdään:

  1. Kuumenna pata tai pannu ja paista silputtu pekoni öljyn ja voin kanssa niin että pekonin rasva sulaa.
  2. Erottele valkuaiset ja keltuaiset.
  3. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi puhtaassa kulhossa.
  4. Vaahdota keltuaiset ja sokeri.
  5. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää keltuaisseokseen vuorotellen maidon kanssa. Sekoita huolellisesti.
  6. Lisää vielä nostellen jogurtti sekä valkuaisvaahto taikinaan.
  7. Anna taikinan levätä hetki pöydällä. 
  8. Kuumenna blinipannu ja voi tai öljy ja nosta noin 2 rkl taikinaa / pannukakku.
    Pannukakut kohoavat pannulla nopeasti leivinjauheen ansiosta. Paista ensin miedohkolla lämmöllä toiselta puolen ja käännä kun pintaan alkaa muodostua reikiä. Paista vielä toiselta puolen. 

Mimosa

Klassikko kuohuviinidrinkki Mimosa valmistetaan appelsiinituoremehusta ja kuohuviinistä. Voit valmistaa juoman yksitellen suoraan laseihin tai isomman erän valmiiksi kannuun. Appelsiinimehun voi korvata myös esimerkiksi mango- tai ananasmehulla.

1 osa laadukasta tuoremehua (mieluiten tuorepuristettua)

1 osa kuohuviiniä

Sekoita varovasti. Koristele fiiliksen mukaan mukaan esim. mintunlehdillä, marjoilla tai hedelmillä.

Viinisuositus:

Piccini 1882 Extra Dry
Maa: Italia Tuottaja: Tenute Piccini Makutyyppi: Pirteä ja hedelmäinen Juomatyyppi: Kuohuviinit

Täydellinen kuohuviini rentoihin juhliin ja illanistujaisiin!

Alko - Piccini 1882 Extra Dry 11,58€
Aihealueet: