Kotikokin rapeat ja mehevät pizzat

22.4.2020 - Kategoriat: Reseptit

Maltti on valttia kotipizzan tekemisessä

Pohja on ehdottomasti pizzan tärkein osa, ja sen tulee olla rapea reunoilta mutta sitkeä sisältä. Sitkeän pizzapohjan salaisuus on alustaminen ja kohottaminen. Onnistuneen kotipizzan tekemiseen vaaditaan malttia. Taikinan vaivaaminen, kohottaminen, uunin lämmittäminen ja pizzan vetäytyminen vievät kukin aikansa. Onneksi kokkausviini  tekee odottelusta monin verroin mukavampaa.

Tämän artikkelin reseptin pizzataikina on mukaelma kirjasta PIZZE,  tosin hieman yksinkertaistettuna. Pohjan valmistelu kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä.

Pizzapohja

Yhdistä kuivahiiva sekä suola vehnäjauhoihin käännellen kulhossa. Lisää vesi ja vaivaa taikinaa käsin tai yleiskoneella.

Nosta taikina työtasolle ja jatka vaivaamista noin 10 minuutin ajan, kunnes vesi on hyvin imeytynyt ja taikina ei enää tartu käsiin.

Lisää oliiviöljy taikinaan ja vaivaa, kunnes öljy on imeytynyt taikinaan. Jatka vaivaamista reippaasti kunnes taikina on sileää, joustavaa eikä  tartu käsiin.

Siirrä taikina kulhoon, peitä keittiöliinalla ja nosta jääkaappiin kohoamaan yön yli. Seuraavana aamuna, erottele taikina niin moneen osaan kun haluat pizzoja tehdä. Nosta erotellut taikinat omiin kulhoihinsa, peitä keittiöliinalla ja anna kohota vielä muutama tunti jääkaapissa.

Huom!

Valmista ensin tomaattikastike. Aseta sitten pizzakivi uuniin ja kuumenna uuni niin kuumaksi kuin pystyt (250-300 astetta). Anna pizzakiven kuumentua uunissa ja valmistele sillä välin täytteet sekä muotoile pohjat.

Tomaattikastike pizzalle

  • Kokonaisia luomutomaatteja purkissa esim. Mutti Parma
  • loraus oliiviöljyä
  • valkosipulin kynsi
  • suolaa, sokeria, mustapippuria

Murskaa kokonaiset tomaatit sekä valkosipulit sauvasekoittimella. Mausta oliiviöljyllä, valkosipulilla sekä mausteilla.

3 täytettä pizzalle

  • Diavola : tomaattikastike, mozzarella, n´dunja-salami
  • Surf n´Turf : tomaattikastike, mozzarella, n´dunja-salami, raa´at jättiravut
  • 4 formaggi : tomaattikastike, mozzarella, kermajuusto, homejuusto sekä cheddar / savujuusto

Revi mozzarella pieneksi, leikkaa n´dunja-salamista nokareita ja pilko muut juustot pieneksi.

Muotoile taikinasta yksitellen pyöreähköjä tai liuskan mallisia pohjia venyttämällä taikinaa sormin tasoa vasten tai roikottelemalla ilmassa. Älä käytä kaulinta, pizzoista ei tarvitse tulla ohuen ohuita.

Asettele taikina uunissa kuumenneelle pizzakivelle. Paista pohjaa muutaman minuutin ajan ja lisää sitten tomaattikastike ja anna kypsyä muutama minuutti lisää.

Lisää sitten kaikki täytteet kerralla, mozzarella pohjimmaiseksi.

Paista noin 5 minuuttia, kunnes juustot ovat sulaneet ja täytteet sekä reunat saaneet väriä.

Nosta pizza pizzalapion avulla ulos uunista ja anna vetäytyä hetken aikaa. Paista kaikki pizzat samoin.

Piccini Cosi Chianti

What grows together goes together

Luomuviini Cosi Chianti, Italian Toscanasta on valmistettu luonnonmukaisesti viljellyistä rypäleistä ja kuuluu Italian viinilain korkeimpaan DOCG-laatuluokkaan.

Särmikäs ja ryhdikäs viini on omiaan niin seurusteluun kuin italialaisen ruoan kanssa yhdistettäväksi.

⭐⭐⭐”Laadukas ja hyvin tehty” -Viinilehti

Maku: Keskitäyteläinen, keskitanniininen, vadelmainen, hapankirsikkainen, karpaloinen, hennon mokkainen

Rypäleet: Sangiovese, Merlot Cabernet Sauvignon

Aihealueet: